TIIBETINMASTIFFI - DO-KHYI

TARUA JA TOTTA

Tuskin on toista koirarotua, joka on niin salaperäisyyden ja mystiikan verhoama kuin Tiibetinmastiffi. Tiibetti on aina ollut suljettu maa ja on sitä yhä vieläkin. Todellista tietoa tiibetinkoirasta meillä on n. 1900- luvun vaihteesta alkaen, vaikka rodusta on kirjoitettu jo huomattavasti aikaisemminkin. Tarun ja toden erottaminen ei aina ole kovinkaan yksinkertaista.

VANHIN KUVAUS

Kreikkalainen Ktesias (416-399 eKr.), lääkäri Persian hovista, kuvaa tarueläimen puoliksi koiraksi, puoliksi linnuksi, joka vartioi korkealla vuorenhuipulla.

Vuonna 1121 eKr lähetti eräs kansa, Liut, jotka elivät Kiinan länsiosissa, Keisari Wu Wangille koiran, jonka nimi oli "Ngao". Koira kuuluu olleen neljä jalkaa korkea ja se oli koulutettu kaikenlaisten elollisten metsästykseen.

Aasian matkustaneen Marco Polon (1254-1324) kuvaus Keski-Aasian matkaltaan, jolla hän saapui Pekingiin, tiibetinkoirista siteerattiin ja kuuluu: "Minun täytyy myös kertoa, että tässä maassa (Tiibetissä) on paljon sellaisia eläimiä, jotka "hankkivat" myskejä. Tämän maan kansa omistaa joukon mahtavia ja jaloja koiria, joista on suuri apu myskieläinten pyydystämisessä. He (Tiibetin kansa) pitävät verikoiria, suuria kuin aasit, jotka ovat erinomaisia villien eläinten, myös suurten ja vaarallisten villihärkien metsästyksessä."

ALKUPERÄ

Ilmeisesti on kysymys "Do-Khyin" kohdalla( kuten koiraa nimitetään sen kotimaassa) Himalajan ylängöllä syntyneestä kotikoiran muodosta. Studer päättyy tutkimuksiensa perusteella siihen, että tiibetinkoiran täytyisi olla dingon sukulainen, johon on todettava tiibetinkoirien kallonmuotojen voivan olla hyvinkin erilaisia.

Käsite "mastiffi" lienee harhaanjohtava. A.Croxton-Smith sanoo v.1940 "Koiristamme" julkaistusta kirjoituksessa, että nimitys mastiffi on väärä, oikeampi olisi tiibetin lammas- ja paimenkoira.

KUINKA SUURI ON TIIBETINMASTIFFI

Se koira, jonka Liut lahjoittivat keisarille, kuuluu olleen neljä jalkaa, eli n.120 cm korkea, siihen kyllä täytyy asettaa suuri kysymysmerkki!

Marco Polo kuvaa koiria suuriksi kuin aasit, tosin tiibettiläiset aasit ovat silmiinpistävän pieniä ja ehkä liioittelu koosta voisi johtua myös siitä, että useimmat urokset oli kastroitu.

Tosiasia on, ettei yksikään vuosisadan vaihteessa Eurooppaan tuotu koira todista "jättiläiskoiran" mystiikasta. Vuodelta 1582 pätee FCI-standardin mukaan toivottu säkäkorkeus 65-75 cm välillä, painon vaihdellessa 45-65 kg. Nykyiset Tiibetinmastiffit eivät kuitenkaan ole erityisen mahtavan kokoisia.

KOIRIA KOTIMAASSAAN

Monet ristiriitaiset tiedot tästä koirasta johtuvat epäilemättä siitä seikasta, että se mitä me eurooppalaiset niin maailmanlaajuisesti pidämme Tiibetetinmastiffina, ei kotimaassaan esiintynyt minään rotuna, vaan koostui joukoista paikallisia koiria jotka saattoivat erota ulkonäöltään huomattavasti toisistaan.
Tiibettiläisille ei ollut tärkeintä koiran kauneus, vaan hyvä ja vaatimaton koira, joka suoritti sille osoitetut tehtävät luotettavasti. Koirat ravittiin maissileivällä ja vuohen- sekä lampaanmaidolla, lihan nämä koirat saivat hankkia itse.

Enemmän tai vähemmän suuria koiria pidettiin laumojen, talojen, luostareiden ja palatsien vartioinnissa. Tiibettiläinen ilmaus koirasta kuuluu "Do-Khyi", sananmukaisesti käännettynä "kytkykoira". Niitä käytettiin myös kantajina Tiibetin kapeilla vuoristopoluilla.

"Do-Khyi" eli "kytkykoira" on vuoden 1959 jälkeen kiinalaisten sotaväen vaikutuksesta lähes tuhottu Tiibetissä.

TIIBETINMASTIFFIN LUONNE

Kaikki vanhemmat kirjoittajat, alkaen Aristoteleesta (384-322 eKr), joka muuten oli sitä mieltä, että tiibetinkoira olisi tiikerin ja koiran risteytys, aina Max Silberiin asti (1897), kuvaavat tiibetinmastiffin pahaksi, villiksi ja arvaamattomaksi.

Mm kertoi Robert B. Ekvall: "Kun on lukenut Sven Hedinin kirjoituksen "Koirani Aasiassa (1950)", tuntuvat sellaiset kertomukset uskottavilta, joissa kerrottiin koirien syöneen Lhasassa ja muissa kaupungeissa kuolleita ja pyhälle munkille oli kunnia tulla sellaisen koiran syömäksi." Myös Hedin kuvaa koiria kummallisina, puolivilleinä otuksina, jotka elävät pääasiassa kuolleista.

Kun Strebel (1905) sanoi mittaamiensa koirien olleen erittäin hyvänluontoisia eikä suinkaan vihaisia, sitä ei kuunneltu, koska se ei sopinut Tiibetinmastiffista muodostettuun mielikuvaan. Vaikka matkakertomukset Tiibetistä olivatkin kovin ristiriitaisia keskenään, koirien luonteenlaadusta oltiin yksimielisiä: Tiibetin vahtikoirat ovat siinä määrin vastahakoisia, itsepäisiä ja vihaisia aggressiivisuudessaan ja puremishalussaan, että paras väistyä niiden tieltä.

Kuinka tärkeitä koirat todella olivat vartijoina, kertoo meille myös J.A.Petersen (1895): "Vuoristoseudulla ne ovat välttämättömiä ja niitä käytetään siellä nimenomaan lammaslaumojen vartijoina ja puolustajina susia vastaan, samoin susien metsästykseen. Löytyy silloin tällöin kyliä ilman minkäänlaista miespuolista suojaa, jätettynä yksinomaan mastiffien hoitoon, jotka täyttävät velvollisuutensa erinomaisesti ja repivät armotta jokaisen joka lähestyy niiden suojatteja, olkoon kaksi- tai nelijalkainen".

Koirien villiydestä ja lähestymisvaikeudesta niihin kertoo oikein kuvaavasti unkarilainen kreivi Szechenyi "Deutsche Jagdzeitungissa" (14.vuosikerta). Hän matkusti v. 1880 Itä-Aasiassa ja kiinnostui ilmeisesti suuresti koirista.
Hänen kertomuksestaan: "Tzung Tzan edustalla tapasin komean tiibettiläisen koiran, jonka ajattelin kahden muun koiran ohella tuoda Eurooppaan. Sen nimi oli `Dianga` ja oli erinomaisen villi. Tarvittiin viikkoja ennen kuin sain koskettaa sitä, vaikka ruokin sen henkilökohtaisesti. Erään syöttöyrityksen yhteydessä se puri käteni läpi, onneksi sillä kohtaa ei ollut luita. Jouduin jatkuvasti maksamaan vahingonkorvauksia tästä purevasta koirasta, sillä useimmin kuin kerran se tappoi vuoden vanhoja sikoja puremalla niiltä niskat poikki, myöskään ei ollut yhtään kanaa joka olisi kyennyt sitä pakenemaan. Kun sillä silmät osuivat kerran puhveliin, hyökkäsi se liikkeelle ja hyppäsi selkään, saaden koko lauman pakokauhun valtaan. Minun oli myöhemmin pakko ampua Ranmossa tamä mahtava koira. Kyynel tuli silmään, sillä se oli juuri tottunut minuun."

Tänä päivänä ei Tiibetinmastiffien parissa esiinny puremisia sen useammin kuin muillakaan roduilla ja tässä pätee jälleen se että koirasta tulee se mikä siitä tehdään.

Yhdestä asiasta tosin ollaan yhtä mieltä; tiibetindoggi on vahtikoira ja sellaisena sen tulee pysyäkin. Se tulee haukkumaan kun jotain epäilyttävää lähestyy ja usein harmiton asia on sille epäilyttävä. Se ei tule jokseenkaan varmasti päästämään reviirilleen pyrkiviä vieraita, mutta aivan varmasti se ei päästa heitä pois, vaan vartioi, kunnes joku sen omista ihmisistä tulee paikalle. Tiibetinmastiffi on säilyttänyt omaperäisyytensä, mikä on kaikille tiibettiläisille roduille ominaista. Sen kanssa voi elää yhdessä, mutta sitä ei voi hallita. Koiramainen, sanan alentavassa mielessä, se ei ole. Se tuntee olevansa täysivaltainen "lauman jäsen", mikä ilmenee voimakkaana tarpeena olla omien luona. Täällä, perheessä, siitä kehittyy erinomainen hyväilyjen keräilijä. Se ei siis ole koira, jonka annetaan itsekseen hoitaa vartiointitehtävää huvilan pihalla ja jota silloin tällöin satunnaisesti tavataan ruokinnan merkeissä, sillä niin pidetystä koirasta tulee ongelmakoira. Se tahtoo tietää isäntäväkensä olevan lähellä, nähdä heidät tai ainakin kuulla. Jos se voi jostakin rauhallisesta nurkasta koko ajan varmistua siitä, että kaikki on järjestyksessä, se makaa rauhallisena, näennäisen välinpitämättönä jopa tuntukausia, jos sen isäntä ei muuta olinpaikkaansa.

Tiibetinmastiffi kehittyy niin ruumiillisesti kuin henkisestikin hitaasti. Kasvatuksessa pitää olla hyvin kärsivällinen. Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi kitkeä pois; sen leikkimishalua!
Tiibetinmastiffilla on siis luonteenomaisuuksia jotka tulevan omistajan pitää tuntea ja sopeuttaa omiin elinoloihinsa.

TIIBETINMASTIFFI

Tiibettiläiset koirarodut kuuluvat epäilemättä osana luonnolliseen koiratyyppiin. Kiitos niiden luonnollisen rakenteen, ne ovat vapaita useista monilla roduilla esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista.

Max Siber, saksalainen Tiibetinmastiffin tutkija, kertoo teoksessaan " Der Tibet Hund" (Tiibetin koira) 1897, että Tiibetinmastiffilla on ollut tunnettu ulkomuoto 3000 vuoden ajan. Varhaisemmat eläintieteilijät, kuten Keller ja Kraemer, uskoivat, että Newfoundlandinkoira, Englanninmastiffi ja Berhandinkoira, polvutuvat Tiibetinmastiffista.

TIIBETINMASTIFFI LÄNNESSÄ

1800-luvun puolivälissä tuotiin tiibetindoggeja silloin tällöin Eurooppaan, etupäässä Englantiin. Täällä näistä koirista tuli joko seurapiirien ihmettelyn kohteita tai ne päätyivät eläintarhojen ahtaisiin häkkeihin missä ne useimmiten eivät eläneet vanhoiksi.

Vasta 1928 alettiin rotua kasvattaa Englannissa rva Irma Bailyn ansiosta joka, kiitos hyvien suhteiden tiibetin aateliin, sai hankkia viisi erinomaista koiraa. Ruotsissa kasvatuksen aloitti Sickan Beckman 1983 ja Suomessa Inkeri ja Taisto Collanus 1984.

YHTEENVETO HISTORIASTA JA YLEISVAIKUTELMASTA

Tiibetinmastiffi on Tiibetistä kotoisin oleva erittäin vankka, vahva ja vanha koirarotu jonka historian juuret juontuvat muinaiseen Roomaan aina vuoteen 500 eKr.

Vielä tänäkin päivänä tapaa Himalajan ylätasangolla Tiibetinmastiffin paimentamassa omatoimisesti jakki- ja lammaslaumoja.

Tiibetinmastiffi on hyvä paimen-, vahti- ja suojelukoira. Se tarvitsee paljon liikuntaa, soveltuen parhaiten maaseutu- tai harvaan taajama-asutukseen, ei missään tapauksessa kerrostaloon. Turkki ei kaipaa erityistä hoitoa, ainoastaan joskus harjausta vankalla harjalla.

Voimakas, anatomisesti terverakenteinen, raskastekoinen, vankkaluustoinen, hyvin liikkuva, rotumääritelmän mukainen, vahva- ja terveluontoinen, hyvän suojeluvaiston omaava ja omistajaansa "palvova" yksilö on rodun ihanne.

Tiibetinmastiffin tulee antaa ympäristölleen itsevarma kuva isohkosta, valppaasti esiintyvästä, vahvaturkkisesta ja kiltinnäköisestä, mutta mitään pelkäämättömästä ympäristöään tarkasti seuraavasta koirasta, joka on luonteeltaan pidättyväinen , kuitenkin toisaalta hyvin leikkisä. Liikkeissään rotu on tunnettu urosten osalta arvokkaaksi ja joustavaksi, narttujen liikkuessa taas kevyesti, ravaajatyyppisesti.

Rotu on koko olemassa olevan kannan osalta melkoisen kirjavaa kokonsa ja rakenteensa puolesta. Sitä vielä näennäisesti lisää urosten ja narttujen kokoerot, narttujen ollessa 5-10 senttiä uroksia matalampia ja huomattavasti kevyempiä. Koirakannan kirjavuutta lisäävät eri väriyhdistelmät eri sävyineen, joita alun perin oli vain kolme; musta, musta ruskein merkein (black & tan) ja kulta. Lisäksi on tullut ruskea, erisävyiset harmaat ruskein merkein tai ilman, sekä joissakin maissa erivivahteinen sininen. Tunnetuin väri koiran alkuperämaassa, Tiibetissä, oli musta ruskein merkein.

Tämä historiateksti on poimittu Suomen Tiibetinmastiffit ry:n julkaisemasta historiavihkosta heidän luvallaan. Koko historiavihkon ja muuta lisätietoa Tiibetinmastiffista voi tilata suoraan pientä korvausta vastaan Suomen Tiibetinmastiffit ry:n puheenjohtajalta Taisto Collanus, Selänpääntie 759, 478 30 HASULA, SUOMI, puh: 0400 884 545, 05 387157 E-mail:taisto@pp.inet.fi